Get the toolbox

80-luvun kiharapilvi helposti

Milja in BEAUTY
28/04/2017



kiharapilvi
kiharapilvi
80-luvulta tuttu kiharapilvi on tänä keväänä iso juttu hiustrendeissä! Olen muutaman kerran testannut isoa kiharapilveä illanvietoissa ja täytyy sanoa, että nämä kiharat saa tehtyä melko vaivattomasti hiuspatukoilla. Kuvasin kihartamisesta videon, joka löytyy postauksen lopusta.

Kiharran melko harvoin hiuksia, sillä olen hieman laiska käyttämään aikaa kihartamiseen. Minulla on muutenkin melko suorat ja liukkaat hiukset, joten kiharat eivät ole pysyneet yleensä kauhean hyvin. Nyt olen kuitenkin innostunut hieman sotkuisesta, mutta muhkeasta kiharakampauksesta. Rento kiharapilvi syntyy helposti vaahtomuovipatukoilla.

Kiharapilven voi toteuttaa kuitenkin monella tavalla. Jos haluaa hieman tarkempaa ja pienempää jälkeä, kannattaa kokeilla sauvakiharrinta tai jopa  syömäpuikkoja. Vaahtomuovipatukoissa parasta on kuitenkin se, että ne päässä voi nukkua. Aamulla kun patukat avaa, hiukset ovat muhkeat!

Itselläni kiharat vaativat hieman tupeerausta ja paljon hiuslakkaa, jotta ne pysyvät. Pohjalle tietysti kannattaisi laittaa jokin hyvä muotoilutuote, jotta kiharat kestävät. Itse olen karsinut vähälle käytölle jääneitä muotoilutuotteita (eli muotovaahtoja), mutta minulta löytyi sielä Four Reasonsin Black Edition -muotoilusuihke, jota laitoin kiharoiden pohjalle. Hiuslakkana käytin Tigin Masterpiece -hiuskiinnettä. Kiharat kestivät yllättävän hyvin, sillä vaikka vedin hiukset ponkkarille ja kävin BodyCombatissa, olivat ne yhä kiharalla!

 

kiharapilvi

 

Mielestäni kasvonpiirteeni näyttävät hieman erilaiselta, kun otsatukka on vedetty sivuun eivätkä hiukseni ole tuttuun tapaan suorat. Tämä kampaus voisi olla aika kiva vappuna, mikäli ilmassa ei ole kauheasti kosteutta. Sadekuurot kun eivät tee kovin hyvää kiharoille.

Oletko testannut kiharapilvikampausta? Mitä tekniikkaa käytit ja miten sait kiharat pysymään? Kommentoi alle. 🙂 

-Milja

 


Tags: /


Comments

    • Kiitos 🙂 Niinpä! Meinasin kihartaa hiukset näin vapuksi, mutta vähän epäilyttää, että pysyvätkö ne kuitenkaan hyvin tuolla ihanassa räntäsateessa. 😀

  • Onpas ihanan muhkeat kiharat! Mulla on itselläni luonnonkiharat, mutta eipä mun hiuspehko taida koskaan näyttää noin hyvältä! 😀 Oon päättänyt kokeilla olaplex-hoitoa seuraavalla kampaajakäynnillä, oon kuullut että sillä voi olla tosi iso vaikutus myös luonnonkiharaan käkkärään. 🙂

    • Kiitos 🙂 Luonnonkiharat hiukset näyttävät usein luonnostaan kauniin paksuilta! Tällainen suora ja lasimainen hius taas on sellaisenaan melko lättänä, jos sitä ei kummemmin laita. 😀 Olaplexilla saa varmasti hyvin eloa ja kiiltoa myös luonnonkiharaan hiukseen.

    • Jep, samaa mieltä! Juhliin sopii hyvin vähän muhkeammat kiharat, kun taas suoristusraudalla tehdyt laineet taas käyvät arkeen! Kiitos 🙂

  • Hauska idea ja vitsit miten kivoilta noi näyttää! Oon hieman kade, mun hiuksissa ei vaan kiharat pysy vaikka tekisi mitä :/

    • Kiitos! 🙂
      Se on kyllä harmillista, jos kiharat eivät pysy. :/ Tiedän mistä puhut, sillä itselläni oli nuorempana todella liukkaat hiukset eivätkä kiharat pysyneet hetkeäkään!

  • Leave a reply

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *