Get the toolbox

Pinkit vappudonitsit uunissa

Donitsipellillä donitsit syntyvät helposti uunissa. Ei tarvitse taiteilla kuuman rasvan kanssa kuten munkkeja paistaessa, ja muutenkin donitsien leipominen on paljon nopeampi homma. Mitäpä jos vappumunkkien sijaan tekisitkin vappudonitsit?

Ostin donitsipellit Confettista viime keväänä ja silloin donitseja tulikin tehtailtua suuret määrät. Nyt innostuin pitkästä aikaa tekemään donitseja vapun kunniaksi. Donitsipelleissä on donitsin muotoiset kolot, joihin taikina pursotetaan ja leipomukset kypsyvät uunissa nopeasti. Donitseja voi kokeilla tehdä myös muffinssipellillä ja tehdä reiän jälkikäteen.

Sulalla voilla voitelu tekee donitseista kosteita ja meheviä. Kuorruttamisessa vai mielikuvitus on rajana. Itse tein nyt samaa pinkkiä valkosuklaakuorrutetta kuin viime vuonnakin. Julkaisin silloin myös nämä samat reseptit vanhassa blogissani. Alunperin donitsien resepti on Suklaapossu-blogista. Kuorrutteen ohje taas on napattu Nelliina-blogista. Näkyipä hyvin samanlaiset reseptit olevan myös uusimmassa Glorian ruoka & viini -lehdessä!

Donitsit uunissa (24 kpl)

1 dl öljyä
2,5 dl piimää
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
75 g sulaa voita

Sekoita öljy, piimä, kananmuna ja sokeri keskenään sekä kuivat aineet keskenään. Yhdistä, älä vaivaa. Öljyä donitsipelti. Laita taikina esimerkiksi pakastepussiin ja pursota koloihin. Paista uunin keskellä 200 asteessa 6-7 min. Älä kypsennä liikaa, donitsit jäävät pinnalta vaaleiksi. Voitele donitsit heti uunista ottamisen jälkeen voilla. Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrute.

Valkosuklaakuorrute

100 g voita
3 rkl maitoa
2 rkl (vaaleaa) siirappia
50 g valkosuklaata
2,5 dl tomusokeria
elintarvikeväriä

Sulata voi, maito ja siirappi kattilassa. (Itse käytin tummaa siirappia, vaikuttanee kuorrutuksen väriin.) Sulata joukkoon suklaa. Lopuksi lisää tomusokeri siivilän läpi ja haluamasi väriaine. Dippaa donitsit kuorrutteeseen ja sirottele koristeet päälle. Kuorrute jähmettyy tosi nopeasti, joten toimi vikkelästi!

Millä sinä herkuttelet vappuna?

– Anniina

Lättätukan pelastus – Volyymirauta

Näyttävätkö sinun hiuksesi tältä, kun heräät? No, eivät minunkaan. Hiukseni ovat ohuet ja hennot, kuten niin monella meistä suomalaisista. Lisäksi ne rasvoittuvat nopeasti, joten hiusten pesu, muotoilutuotteilla läträäminen, föönaus ja tupeeraus kuuluvat melkein jokaiseen aamuuni. Silti hiukset lässähtävät suunnilleen samalla hetkellä, kun astun ovesta ulos.

Vähän aikaa sitten tutustuin volyymirautaan. Kokeilin itse asiassa Miljan rautaa kerran, jonka jälkeen päätin saman tien tilata sellaisen itsellenikin. Oman minikokoisen volyymirautani tilasin Villikiharasta, jossa tuote on myös nimellä minikreppirauta. Laite onkin kirjaimellisesti pieni kreppirauta, krepit vain tehdään tähän tarkoitukseen vähän eri tavalla kuin silloin viisitoista vuotta sitten, kun viimeksi tällaista olen käyttänyt. Villikiharan toimitus oli muuten tosi nopea, rautani saapui pakettiautomaattiin seuraavana päivänä tilauksesta!

Tässä kuvassa hiukseni ovat juuri pestyt, niihin on lisätty muotovaahtoa ja ne on kuivattu pää alaspäin. Tämän näköisenä en lähde minnekään, vaan ilman volyymirautakäsittelyä tupeeraisin kaikki hiukset päällimmäisiä lukuunottamatta. Olen ehkä hieman pakkomielteinen hiusteni suhteen. Muotovaahto ei ole suosikkimuotoilutuotteeni, mutta aina sitä löytyy kuitenkin kaapista. Paras testaamani tuote hiuksia tuuhentamaan on TIGI:n Superstar-kampaussuihke.

Volyymirautakäsittelyä varten päällimmäiset hiukset nostetaan ylös. Kannattaa vähän testailla, mihin kohtaan tuuhennukset sopii omaan päähän parhaiten. Liian päälle niitä ei kannata laittaa, etteivät ne vilku päällimmäisten hiusten alta. Toki tuuhennuksia voi laittaa vaikka kuinka monta kerrosta, itse olen tyytynyt yhteen. Samoin jokaiseen hiusosioon olen tehnyt kaksi painallusta tuolla miniraudallani.

Kun hiukset on käyty läpi raudalla, kannattaa vielä tupeerata krepatut kohdat kevyesti ja suihkuttaa lakkaa. Ainakin omat hiukseni tuppaavat suoristumaan todella nopeasti.

Tadaa! Hiukset kohosivat varmaan kaksi senttiä. Parasta tässä on, että ne oikeasti myös pysyvät tuuheina koko päivän. Tuuhennokset avittavat myös seuraavana päivänä: tuuheat hiukset eivät näytä yhtä likaisilta kuin lättätukka. Itse pesen tosiaan hiukset lähes joka päivä. Jos lähden toisen päivän hiuksilla liikenteeseen, niitä on ollut pakko pitää kiinni, vaikka laittaisi kuinka paljon kuivashampoota. Volyymiraudan avulla voi siis myös pidentää hiusten pesuväliä.

Mikä on sinun aseesi lättätukkaa vastaan? Oletko kuullut aiemmin volyymiraudasta?

– Anniina

Pääsiäismunat tuovat kevään!

Pääsiäismunat ja niiden koristelu ovat kuuluneet viime vuosina kevätaskarteluihini. Yleensä, kun saan inspiraation askarteluihini, visio täytyy toteuttaa heti. Sitten vain kaivelemaan tarvikelaatikkoa ja tutkimaan, mitä värejä sieltä löytyisi.

Muutama vuosi sitten kokeilin vesivärejä, jotka eivät oikein tarttuneet kananmunan pintaan. Kynsilakalla marmorointi sen sijaan onnistui paremmin. Pari vuotta sitten piirsin mustalla kapealla tussilla vastaavia koristeita kuin näissä tämänvuotisissa.

Tällä kertaa kokeilin, miten muste tarttuisi kananmuniin. Löysin mustan leimasintyynyn, joka oli kuivahtanut. Käytin sitä vesihanan alla ja painelin sivellintä tyynyyn. Väri tarttui ihan mukavasti, joskaan siitä ei tullut ihan mustaa, vaan enemmänkin harmaata.

Itse olen tottunut tyhjentämään kananmunankuoret tekemällä reiät munan molempiin päihin ja puhaltamalla sisällykset ulos. Sisälmyksistä saa tietysti hyvän syyn leipoa jotain, itse tein brownieta, johon upposi viisi munaa. Olen kuitenkin kuullut, että jotkut koristelevat myös keitettyjä munia tai Mignon-munia.

Pääsiäinen on minusta mukavaa aikaa, siitä alkaa aina kunnolla kevät. Tänä vuonna olen pääsiäisen aikaan reissussa, joten muita pääsiäisjuttuja ei tule tehtyä. Ei edes kakkua, mikä on hyvin harmillista… Jos sinulla on aikaa fiilistellä pääsiäistä tänä vuonna, kurkkaa meidän pääsiäisaiheinen Pinterest-kansio. Itse aion ensi vuonna suunnitella koristeluprojektini paremmin, hommata jotkut kunnon värit ja maalata värikkäät munat.

Koristeletko sinä pääsiäismunia ja miten?

– Anniina

Tags:

DIY: Naruolkaintoppi

Olen ihastunut selän paljasteluun! En ole ollut mitenkään innoissani kaikista vatsan, kylkien tai olkapäiden paljastavista vaatteista, jollaiset ovat olleet pinnalla viime vuosina. Selän paljastaminen sen sijaan on mielestäni paljon tyylikkäämpää.

Halusin kokeilla tehdä itse oikein avaraselkäisen, naruolkaimisen topin. Vaatekaappia siivotessani olin pistänyt sivuun mustan pitkähihaisen trikoopaidan, jossa oli hihassa reikä. Näin vanhasta trikoopaidasta syntyi uusi naruolkaintoppi.

DIY Naruolkaintoppi

  1. Leikkaa paita topin muotoon. Mallaa päälle ja muotoile vaatetta, kunnes se tuntuu sopivalta.
  2. Käytä ylijäämäkankaat yläosan huolittelemiseen. Leikkaa siitä etu- ja takaosaa vastaavat palat. Ompele kappaleet siksakilla vastakkain ja käännä nurjalle puolelle. Näin huolittelu onnistuu siististi ja topin yläosaan tulee kangasta kaksin kerroin, jolloin se on huomattavasti ryhdikkäämpi.
  3. Tarvitseeko toppia kaventaa? Käännä vaatteen nurja puoli ulospäin ja ompele uudet sivusaumat niin, että otat huolittelukappaleet mukaan. Näin ne eivät repsota irrallaan sivusaumoista.
  4. Mittaa olkainten pituus. Kerro se kuudella ja varaa lyhennysvaraa letittämistä varten. Leikkaa sitten sopiva pätkä nahkanauhasta. Tee kuusinkertaisen narun toiseen päähän solmu ja aloita letittämään sitä niin, että joka osiossa on kaksi narua. Mittaa, missä kohtaa tahdot olkainten risteytyvän ja jaa siinä narut kahteen ohuempaan lettiin. Tee päihin solmut.
  5. Pura olkainten kiinnityskohtiin pienet aukot ja tunge solmut niistä sisään. Kiinnitä nuppineuloilla. Testaa tässä vaiheessa, ovatko olkaimet sopivan pituiset. Käännä toppi nurja puoli ulospäin, ompele aukot lujasti kiinni ja olkaimet siinä samalla.
  6. Käännä oikein päin ja pue päälle! Jos toppi ei meinaa istua rintojen kohdalta, ompele yläosaan vielä muotolaskokset. Ota kangasta hieman sisään, jotta yläosasta tulee ”kuppimainen”.

Tämä tyttö kerää kyllä vielä rohkeutta lähteä tämä toppi päällä ihmisten ilmoille. Liivejähän tuonne alle ei saa, jolloin tuntuu koko ajan siltä, että kohta vilahtaa. Paljastelutrendin myötä olenkin törmännyt useisiin keskusteluihin ihoteipistä. Täytynee kokeilla sellaista seuraavaksi.

Mitä sinä tykkäät selän paljaaksi jättävistä vaatteista? Entä tästä topista? Kommentoi alle 🙂

– Anniina