Get the toolbox

DIY: Tekstikirjailtu t-paita

Onko joku muu kuin minä hurahtanut täysin kahteen tämän kesän it-juttuun eli tekstiprintteihin ja kirjailuihin vaatteissa? Nämä kaksi on aika helppo yhdistää kirjailemalla itse teksti vaatteeseen.

Olen jo ostanut vähän liiankin monta printtipaitaa, mutta onneksi tavallisille t-paidoille tulee kuitenkin aina käyttöä ainakin omassa arkipukeutumisessani. Sitä paitsi tänä vuonna niissä on ollut oikeasti hauskoja ja hyviä tekstejä, kun yleensä ne ovat jotain sellaista, mitä ei kehtaa päälleen pukea.

Kirjailut taas ovat ihanimmillaan erilaisissa kukkakuvioissa, joita löytyy nyt vähän joka lähtöön. On farkussa, hameessa, housusussa, takissa, kaulus- ja t-paidassa. Olen suunnitellut jo monta kuukautta itse tuunattua versiota kukkakirjaillusta farkkuhameesta, mutta en ole ehtinyt vielä toteuttaa sitä. Toivottavasti pian!

Tällaisen pienen tekstin kirjailu on aika nopea homma ja sujuu aloittelijaltakin. Itse en siis todellakaan ole mikään kokenut kirjailija… kirjoja… kirjontaharrastaja!(?) En ole opetellut mitään oikeita kirjontapistoja, vaan ihan omasta päästä taiteilin nuo.

T-paita tähän tuunaukseen löytyi tietysti kirppikseltä. Kangas oli aika ohutta ja huonolaatuista, joten päätin liimata tukikankaan tekstin kohdalle. Silti kangas meinasi mennä ihan rikki kun jouduin pari kertaa purkamaan ja korjailemaan lopputulosta. Teksti kannattaa hahmotella valmiiksi esimerkiksi lyijykynällä ennen kuin aloittaa kirjailemisen. Näissä kuvissa näkyykin vähän lyijykynää tuolta alta, mutta se lähtee pesussa pois.

Kun saa itse päättää tekstin, onkin se yhtäkkiä yllättävän vaikeaa! Ihailen aina kaikkia tosi asenteellisia ja feministisiä printtejä, mutta kuitenkin arastelen pukea sellaista päälle. Tai no, ehkä fries before guys ja GRL PWR on asennetekstejä nekin, sellaiset nimittäin omistan.

Mitä tykkäät tuunauksesta? Entä oletko hommannut siistejä printtipaitoja ja millä tekstillä!?

– Anniina

Putiikkikierros Tallinnan Telliskivessä

Putiikkikierros Telliskivessä

Telliskiven alue alkaa varmasti olla monelle Tallinnassa vierailleelle jo tuttu. Itse olen käynyt Tallinnassa tasan kaksi kertaa, joista ensimmäinen oli puolitoista vuotta sitten ja toinen vajaa pari viikkoa sitten. Olen siis tutustunut etelänaapuriimme vasta hiljattain, ja ihastunut siihen miten Tallinnaan vaikuttaa syntyvän koko ajan paljon uusia, kiinnostavia paikkoja!

Telliskivi Loomelinnak pitää sisällään useita kivoja pikku kauppoja, ja siellä vieraillessani tein myös Instagramimme storyyn pienen putiikkikierroksen. Jos et huomannut sitä katsoa, tässä uusinta kierroksesta postauksen muodossa! Tässä siis muutama lempparikauppani Telliskivessä.

 

Putiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros Telliskivessä

Homeart

Ihana sisustuskauppa ja kahvila. Kaikkea pientä kivaa, tosi viihtyisää ja kaunista joka puolella. Haluaisin muuttaa tuonne kauppaan.

 

Putiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros Telliskivessä

Kelpman Textile

Herkullisia värejä ja raikkaita raitakuoseja, eli nää on mun juttu. Tuollainen paksu villaviltti olisi aivan ihana ja varmasti lämmin koleina syysiltoina.

 

Putiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros Telliskivessä

MIMESIS Looduskosmeetika

Luonnonkosmetiikkataivas! Täällä ei oikein tiedä, mihin silmänsä pistäisi, kun suurin osa merkeistä on aivan vieraita. Olisi tehnyt mieli valita vain summamutikassa jotain kivaa kotiin testattavaksi, mutta en ehtinyt keskittyä, niin jäi kauppaan.

 

Putiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros TelliskivessäPutiikkikierros Telliskivessä

Les Petites

Baltialaista designia myyvästä Les Petitesistä löytyy paljon erilaisia koruja, vaatteita, piensisustusta ja muuta design-tavaraa.

Putiikkikierros Telliskivessä

Kauppojen lisäksi Telliskivestä löytyy tosiaan useampia ravintoloita, kuten supersuosittu, viihtyisä F-hoone, josta voi luottaa saavansa hyvää ja edullista ruokaa. Pudel on viihtyisä olutpaikka. Lauantaiaamuna tuolla oli muuten kirpputorikin, vaikka sää oli aivan karsea.

Jos Telliskivessä päin liikkuu, kannattaa piipahtaa myös Balti Jaama Turgilla, joka on aivan vasta avattu monitoimitori/kauppahalli rautatieaseman vieressä. Täältä löytyy katuruokakojuja, hedelmiä ja vihanneksia, kala- ja lihahalli, designia, käsitöitä, antiikkia, Kalev-kauppa, leipomomyymälöitä ja mitäköhän vielä.

Balti Jaama Turgin ja Telliskivi Loomelinnakin välistä löytyi myös ihan uusi street food -alue, jossa oli pieniä konttiravintoloita sekä paljon huomiota saanut ravintola Peatus, joka on rakennettu vanhaan junanvaunuun. Näitä ei ehditty testata päiväreissun aikana, mutta jäipähän taas jotain seuraavallekin kerralle!

Löytyikö tuttuja paikkoja? Mitkä ovat sinun vinkkisi Tallinnan-matkaajalle? 🙂

– Anniina

Mango-vesimelonimehujäät

Kivan näköiset mango-vesimelonimehujäät on super helppo tehdä mehujäämuoteilla. Makuyhdistelmissä on vain mielikuvitus rajana ja tuoreista marjoista ja hedelmistä syntyy ihanan raikkaita jäätelöpuikkoja.

Olen pantannut tätä postausta jo jonkin aikaa odotellen helteitä, joihin nämä ihanat viilentävät mehujäät passaisivat. Viime viikonloppuna ilmeisesti kaikkialla muualla Suomessa oli hyvä sää paitsi Helsingissä, ja itse olin lisäksi lauantaina Tallinnassa, jossa oli 12 astetta lämmintä ja koko päivän tihkutti vettä. Mutta hei, kesä on kesä vaikka olisi kuinka kylmä! Minä ainakin syön jäätelöä ja muita kesäherkkuja jos ei muuta.

Mehujäät on helppo tehdä ja ne näyttävät tosi söpöiltä. Käytännössä nämä ovat jäädytettyä smoothieta, ja smoothienhan voi tehdä melkein mistä hedelmistä, marjoista ja vihanneksista tahansa. Päälle sulatin valkosuklaata ja ripottelin kookoslastuja. Mehujäämuotit löytyivät Ikeasta. Niihin kuuluu myös omat muoviset tikut, mutta käytin tällä kertaa näitä Tigerin puisia tikkuja.

Mango-vesimelonimehujäät (6 kpl)

2 dl mangoa (pakastekuutoina)
1/4 pienestä vesimelonista
1 banaani
Loraus vettä tarvittaessa
Päälle valkosuklaata
Kookoslastuja

Tuo vesi oli oikeastaan ihan turha, laitoin sitä siksi että mössö olisi helpompi kaataa muotteihin, mutta sehän laimentaa makua. Halutessaan voisi varmasti lisätä myös jotain makeuttajaa, esimerkiksi hunajaa tai mitä haluaakaan. Mehujäät jäätyvät pakastimessa muutamassa tunnissa.

Muistan kun tein lapsena mehujäätä vastaavilla muoteilla kaatamalla niihin vain suoraan jotain appelsiinituoremehua. Odotuksena oli joka kerta, että sieltä tulisi jaffamehujää, mutta aina tuli sellainen tosi laihan mauton jääpuikko 😀 😀

Oletko sinä tehnyt itse mehujäitä? Mikä on lemppari smoothiereseptisi? Ehkä sen voisikin nauttia jäädytettynä! Jos vaikka saadaan vielä se lämmin kesä 🙂

– Anniina

Vanha lumikenkätuoli ja rottinkihimotus

Rottinki on nyt pinnalla ja yhtäkkiä lapsuudesta asti mukana kulkenut lumikenkätuoli näyttää entistä kivemmalta. Se on vähän kulunut, mutta minua ei haittaa pienet kulumat vaan tykkään kun tuolissa on vähän ajan patinaa.

Tämä tuoli on ostettu aikoinaan äitini asuntoon 80-luvulla. Se oli huoneessani kun olin pieni ja kun olin teini, silloin se oli suurimmaksi osaksi hautautuneena jättimäisen vaatepinon alle. En ottanut sitä heti mukaan kun muutin pois kotoa, mutta kun vanha huoneeni muutti käyttötarkoitustaan eikä siellä ollut enää tilaa tuolille, se tuli taas mukaani.

Tällä hetkellä tuoli on hieman arvokkaammalla paikalla kuin vielä pari vuotta sitten edellisessä asunnossani, jossa se jatkoi vaatekasatuolina. Nyt se on olohuoneessa ja sitä käytetään siihen mihin se on tarkoitettukin: tuolina! Siinä jopa istutaan.

Vähitellen olen alkanut katsoa vanhaa tuolia uusin silmin, kun rottinkiset kalusteet valtaavat sisustuslehtien ja -blogien sivuja. En tiedä yhtään, mistä tuoli on hommattu, mutta lumikenkätuoleja ovat tehneet ja tekevät edelleen monet valmistajat, kuten Parolan rottinki. Suosituimpia ovat tällä hetkellä ruskeat rottinkikalusteet, mutta tämä valkoinen sopii mielestäni meille hyvin, koska lattiakin on aika tumman kellertävän ruskea.

Olen myös alkanut himoitsemaan lisää rottinkikalusteita. Olen jo jonkin aikaa etsinyt hiljalleen rottinkista kukkapöytää, mutta visiotani vastaavaa ei meinaa millään löytyä uutena eikä käytettynä. Sen pitäisi olla korkea yhden hengen kukkapöytä, sellainen johon saisi sohvan viereen yhden ison kasvin. Jos huomaat jossain sellaisen, vinkkaa ihmeessä mullle!

Rottinkinen riippukeinukin olisi aika ihana, mutta eipä minulla ole sellaiselle nyt paikkaa. Se sopisi niin hyvin johonkin terassille, mökin terassille…!

Oletko sinä katsellut viime aikoina rottinkikalusteita sillä silmällä?

DIY: Bralette

Olen erittäin mukavuudenhaluinen ihminen ja sen vuoksi olenkin ollut tyytyväinen tänä keväänä jyllänneeseen alusvaatetrendiin. Braletet ovat vallanneet vaatekauppojen alusvaateosastot. Näissä kauniissa ja mukavissa rintsikoissa on vain se ongelma, että niissä on vähemmän kokovaihtoehtoja kuin tavallisissa. Yksi koko on liian pieni mutta seuraava liian suuri. Onneksi itse tekemällä saa juuri oikean kokoiset.

Liivien tekeminen ei ollut vaikeaa, mutta sopivan kankaan metsästäminen hiukan. Minulla oli mielikuva mustasta pitsistä, joka olisi sopivan jämäkkää, kuvioinniltaan herkkää ja tuntuisi pehmeältä ihoa vasten. En sattunut löytämään visioni mukaista pitsiä, sillä usein pitsit ovat melko kovia. Toki pitsin alle voisi ommella esimerkiksi nuden vuorin.

Löysin kuitenkin kivan roosan väristä, graafisesti kuvioitua pitsikangasta, joka on todella pehmeää. Samalla se on tosi ohutta, joten päädyin ompelemaan kaiken kaksinkertaisena.

DIY Bralette

Tarvitset

  • Pitsikangasta
  • Leveää kuminauhaa
  • Ompelutarvikkeet

Tee näin

  1. Leikkaa pitsistä kahdeksan kolmiota, joiden reunat ovat kaarevat ja kaksi sivua hieman pidempiä kuin kolmas (= alareuna).
  2. Ompele kolmiot pareittain yhteen yhdeltä pitkältä sivulta.
  3. Mittaa kuminauhasta olkaimet. Huomioi, että ollakseen napakat, olkaimet saavat venyä hieman.
  4. Aseta yhteen ommellut kappaleet pareittain oikeat puolet vastakkain ja kiinnitä nuppineuloilla. Pujota olkaimet yläkulmaan. Ompele sivut kiinni niin, että myös olkaimet olkaimet kiinnittyvät ylänurkkaan. Käännä oikein päin. Braleten kupit ovat syntyneet.
  5. Leikkaa kuminauhasta napakasti rinnanympäryksesi pituinen pätkä. Leikkaa myös pitsistä saman pituinen kappale. Leveys on kaksinkertainen verrattuna siihen, millainen se on valmiina.
  6.  Kiinnitä rinnanympäryskuminauha sen toisesta reunasta sekä ompelemiisi kuppeihin että taakse tuleviin olkainkuminauhoihin. Rintsikat alkavat hahmottua. Testaa, että kupit ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan. Ompele kuminauha siksakilla kuppeihin ja moninkertaisella siksakilla olkaimiin.
  7. Lopuksi taittele rinnanympärykselle tuleva pitsikappale kaksinkerroin. Taita rinnanympäryskuminauha ”auki”. Kiinnitä pitsi siihen nuppineuloilla ja ompele taas siksakilla niin, että kun kangas käännetään oikein päin, ompeleet jäävät sisäpuolelle.
  8. Silitä vielä saumat auki ja valmis!

Oi voi, saikohan näistä ohjeista yhtään mitään selvää? Melkein olisin halunnut tehdä toiset rintsikat ja ottaa vaihekuvat, mutta loppui kesken sekä kuminauha että aika.

Mitäs tykkäät rintsikoista? Sekä näistä minun tekemistäni että yleisesti bralette-trendistä? Minusta nämä ovat niin mukavat, ettei näitä tarvitse heittää heti pois päältä kotiin tullessa, kuten normi rintsikat 😉