Blog

Minkä aiheen ympärille rakentaisin blogini?

Blogin aiheen valitseminen on yksi tärkeimmistä asioista aloittaessasi uuden blogin. Tuoreen blogin aiheen valinnassa ovatkin hyvät vinkit tarpeen. Tästä syystä keräsimme sinulle tähän artikkeliin muutaman hyvän vinkin mielenkiintoisen blogin aiheen valitsemista silmällä pitäen. Nappaa vinkkien parhaat talteen, käytä omaa mielikuvitustasi ja valitse blogillesi lukijoita ja sinua itseäsi kiinnostava aihe!

Rajaa aihe tarkasti

Yleensä blogin aiheen tarkka rajaaminen auttaa löytämään mahdollisimman paljon kiinnostuneita lukijoita. Vaikka haluaisitkin kenties kirjoittaa sillisalaattimaisesti vähän siitä ja tästä, niin kannattaa kuitenkin pyrkiä rajaamaan aihe mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi kasvisruoka saattaa olla aiheena jo turhankin liiankin laaja. Jos blogisi aihe on kasvisruoka, et pysty kovin helposti erottumaan muista kasvisruokabloggaajista. Sama koskee kasvisruokaa pääruokana, joskin tämä aihe on jo huomattavasti rajatumpi kuin pelkkä kasvisruoka. Sen sijaan esimerkiksi kirjoittaminen raskaana oleville äideille suunnatusta kasvisruuasta on hyvä esimerkki tarkasti rajatusta aiheesta, joka voisi toimia blogin aiheena. Tällainen aihe kohtaa huomattavasti vähemmän kilpailua kuin vaikkapa kasvisruoka- tai kasvisruoka pääruokana -aiheet. Lisäksi blogi erottuu helposti joukosta, ja bloggaajan on melko vaivatonta rakentaa itselleen asiantuntijastatusta. Erityisen hyvin tämä aihe soveltuu kasvisruuan ystävälle, joka on raskaana.

Aihe, jota kohtaan tunnet intohimoa

Usein kannattaa kirjoittaa sellaisesta aiheesta, jota kohtaan tunnet intohimoa. Näin et luultavasti kyllästy aiheeseen siinäkään tapauksessa, että blogistasi tulee suosittu ja jatkat sen kirjoittamista vuodesta toiseen. Huomaat kirjoittavasi mielelläsi ja raivaavasi automaattisesti riittävästi aikaa blogin kirjoittamiselle ja ylläpitämiselle. Tässä tapauksessa et myöskään todennäköisesti anna periksi ensimmäisten vastoinkäymisten tai vaikkapa ensimmäisten negatiivisten kommenttien kohdalla, eivätkä ideasi pääse kovin helposti loppumaan kesken. Kun kirjoitat aiheesta, jota kohtaan tunnet aitoa intohimoa, ei tämä intohimo jää lukijoilta huomaamatta, vaan se pulpahtelee esiin viimeistään rivien väleistä. Näin saat yleensä helpommin enemmän innokkaita ja uskollisia lukijoita, kuin siinä tapauksessa, että yrittäisit ahtaa itsesi väkisin johonkin sellaiseen muottiin, johon et oikeasti sovi.

Jos et vielä oikein tiedä, mikä voisi olla suuri intohimosi, lähde tarkastelemaan sillä silmällä harrastuksiasi ja vapaa-aikaasi. Mitä harrastat ja minkä asioiden parissa tykkäät viettää vapaa-aikasi? Ehkäpä sitä kautta voisit löytää juuri sen asian, jota kohtaan tunnet eniten paloa ja intohimoa. Voit myös lähestyä asiaa pohtimalla, mikä olisi sellainen aihe, josta voit puhua kyllästymättä tunnista toiseen tai millaisia asioita opiskelisit mielelläsi.

Pohdi onko valitsemallasi aiheella kysyntää

Ennen blogin perustamista tulee vielä miettiä, onko valitsemallasi aiheella mahdollisesti kysyntää. Mieti, onko aiheelle tarvetta ja voisiko aiheen ympärille perustettu blogi kerätä riittävästi lukijoita.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *