Get the toolbox

KIRPPISASUT: Kasariviboja

80-luvun vivahteet on jotain sellaista, mikä kiehtoo juuri nyt niin pukeutumisessa, hiuksissa kuin sisustuksessakin. Tässä asussa kasriviboja tuovat kirkkaat värit, neuleen muhkeat hihat ja vanhoista farkuista pätkityt sortsit. Kaikki löytyivät kirppikseltä.

Meillä oli super kiva viikonloppu reilu viikko sitten, kun Milja tuli pariksi päiväksi mun luo tänne Vantaalle. Olenkohan täällä blogissa vielä sitä suoraan kertonutkaan, että olen viettänyt kesää pääkaupunkiseudulla? Olen täällä töissä ja palaan syyskuussa Jyväskylään. Hurjan nopeasti aika kuluu, kesä on jo yli puolen välin. Ihan mukava kuitenkin mennä taas kunnolla kotiinkin kohta, kun on jo pari kuukautta elellyt kahden kaupungin välillä.

Meille sattui säidenkin puolesta hyvä viikonloppu ja lähdettiin ex tempore lauantai-iltana fiilistelemään Suomenlinnaan. Olen käynyt Suomenlinnassa vaikka kuinka monta kertaa, mutta melkein aina on sattunut olemaan kurja sää tai vähintäänkin todella kylmä. Kerrankin sain sen mielikuvien piknikin ja auringonlaskun Suomenlinnassa, heh.

Meidän viikonloppuun kuului myös aika olennaisesti kirpputorien kiertely. Lauantaiaamuna mentiin ensimmäisenä Töölön Kaivarin kanuunaan ja löysin sieltä niin paljon kaikkea, ettei sen jälkeen tarvinnut sitten mitään ostaakaan. Kaivarin kanuunasta löytyi muun muassa nämä New balancen tossut, jollaisista olen vähän haaveillutkin. Väri ei ehkä ole se, minkä olisin kaupasta valinnut, mutta kun koko natsasi, en voinut jättää näitä sinne.

Mulla on ollut jotenkin vähän surkea kenkätilanne. Mulla on kahdet uudehkot Supergan tennarit, mutta eihän sitä samanlaisia kenkiä aina jaksaisi pitää. Lisäksi on parit Converset, mutta noin kymmenen vuoden consseissa tallustelun jälkeen olen suht kyllästynyt niihin. Sitten on vähän liikaakin balleriinoja, jotka on ostettu… no silloin joskus balleriinojen kultakausina. En tajua, mikä kenkien ostamisen ongelma mulla on ollut viime vuosina. Mikään ei oikein nappaa, paitsi nämä nyt!

Pinkkiä väriä himoitsin joskus keväällä, mutten löytänyt silloin mitään sopivaa. Nyt sain pinkin himoni tyydytettyä tällä hauskalla neuleella, joka on alunperin Cubuksen. Neule on itse asiassa tosi lämmin eikä mikään kesäneule, mutta Suomen kesässä on ihan ok pitää sortseja ja paksua neuletta, eikös?

Sortsit taas on pätkäisty aiemmin kesällä EkoCenteriltä löytyneistä farkuista. Mulla on jääneet yhdet vastaavanlaiset lempisortsit pieniksi, joten nämä pääsivät nyt korvaamaan niitä, vaikka ne aiemmat olivatkin vaaleansiniset. Se on muuten aina vähän mysteeri, kun kesävaatteet jäävät pieniksi, että onko se enemmän sitä, että takapuoli on leventynyt vai sitä, että oppinut käyttämään oikeamman kokoisia vaatteita? Taitaa olla vähän molempia meikäläisen tapauksessa.

Neule, sortsit ja kengät: Second hand

Mitäs tykkäät tämän asun väreistä? Iskevätkö kasarivibat sinuun? 

– Anniina