Get the toolbox

JOULUKALENTERI /
LUUKKU 3:
DIY: Himmeli kanelitangoista

Anniina in HOME
03/12/2017



Himmelit ovat olleet viime vuosina tosi pinnalla ulkomaita myöten. Niitä on tehty niin mustista pilleistä kuin ledvalonauhalla koristelluista muoviputkistakin. Minä tein viime jouluna minikokoisen himmelin kanelitangoista.

DIY Himmeli kanelitangoista

Pieneen himmeliin tarvitset 12 kanelitankoa, neulan ja lankaa ja halutessasi muutaman helmen. Kanelipaketteja kannattaa ehkä ottaa yksi ylimääräinen, ainakin mulla osassa kanelitangoista ei ollut ollenkaan paikkaa, josta pujottaa lanka ja osa oli muuten vaan vänkyröitä.

Katso tästä kuvasarja himmelikuution kokoamisesta:

Valitettvasti tästä himmelistä ei lähde kanelintuoksua, vaikka niin voisi luulla. Se olisi kyllä ihanaa!

Oletko sinä askarrellut himmeleitä ja mistä materiaaleista?

– Anniina

JOULUKALENTERI /
LUUKKU 2: Vinkit pikkujouluihin

Milja in GENERAL
02/12/2017



Pikkujoulusesonki on parhaillaan päällä ja moni on varmaan jo ehtinyt viettää osan pikkujouluista marraskuun aikana. Mikäli aiot kuitenkin järjestää pikkujoulut vielä joulukuussa, lue alta toimivat vinkit pikkujouluihin!

Pikkujoulukausi on mielestäni mukavaa aikaa! On kiva nähdä kavereita isolla porukalla vielä ennen kuin kaikki hiljentyvät joululoman viettoon. Itse en luultavasti järjestä tänä vuonna ainakaan mitään isoja bileitä, vaikka juhlien järjestäminen onkin minusta kivaa. Koska aikaisempina vuosina olen järjestänyt mielestäni ihan onnistuneita pikkujoulubileitä, ajattelin laittaa jakoon minulle tärkeimmät vinkit pikkujouluihin.

vinkit pikkujouluihin

Vinkit pikkujouluihin:

  1. Suunnittele, minkä tyyliset bileet aiot järjestää. Onko kyseessä pienen porukan juusto ja glögi -ilta vai parinkymmenen henkilön bileet? Mieti, onko pikkujouluissa tarkoitus nollata viimeistä kertaa ennen joulua vai onko tarkoituksena valmistautua rauhallisesti joulunaikaan?
  2. Kerro vieraille, millainen pukukoodi juhlissa on.
  3. Juomatarjoilut kuntoon. Pikkujouluihin sopii mainiosti (terästetty) glögi, kuohuviini sekä booli. Toki pikkujouluissa voi myös repäistä ja tarjota jotain erikoisempaa. Muista myös alkoholiton vaihtoehto!
  4. Tarkoile muutakin kuin jouluruokaa. Piparit ja muut jouluherkut sopivat tietenkin pikkujouluihin. On kuitenkin hyvä tarjota myös jotain muuta, sillä jouluherkkuja on tähän vuoden aikaan tarjolla jopa kyllästymiseen asti.
  5. Valitse koristeet. Joulukoristeita, kukkia, discopalloja ja serpentiiniä vai tunnelmallisia kynttilöitä? Koristeidenkin valinta liittyy vahvasti illan teemaan. Oma suosikkini on ehdottomasti tunnelmalliset jouluvalot, kynttilöissä on nimittäin riskinsä, mikäli pirskeissä on yhtään kovempi meno.
  6. Viritä juhlatunnelma hyvällä musiikilla. Tee valmiiksi jokin pikkujouluihin sopiva soittolista. Voit myös jättää Spotifyn auki, jolloin vieraat voivat käydä itse laittamassa suosikkibiisejään soimaan.

 

vinkit pikkujouluihinvinkit pikkujouluihinvinkit pikkujouluihin

Onko sinulla pikkujoulukausi vielä alkanut? Minulla alkoi jo marraskuun puolella, itse asiassa tänäänkin olisi eräät pikkujoulut tiedossa!

-Milja

JOULUKALENTERI /
LUUKKU 1:
DIY Joululahjaideoita



Vielä on hyvin aikaa suunnitella joululahjoja ja vaikka tehdä ne itse! Keräsimme yhteen muutamia diy-joululahjaideioita, ota näistä talteen suosikkisi.

Millaisia joululahjoja sinä annat läheisillesi? Me tietysti arvostamme itse tehtyjä lahjoja ja vuosien varrella onkin tullut väkerrettyä kaikenlaista. Itse tehty lahja on aina uniikimpi ja sellaista arvostaa varmasti myös lahjan saaja. Jos tarkoituksena on antaa jotain pientä, sellainen onnistuu helposti itse tehden. Miten olisi esimerkiksi vartalokuorinta tai itse virkattu tiskirätti? Diy-lahjat sopivat myös pieneen budjettiin.

Neulo ja virkkaa

villasukat
pipo
kaulahuivi
lapaset
pannunalunen
tiskirätti
viltti

Jos puikot tai virkkuukoukku eivät ole erityisen tuttuja, helppoja töitä ovat esimerkiksi neulottu tiskirätti, yksinkertainen kaulahuivi tai paperinarusta virkattu pannunalunen. Meistä kumpikaan ei ole erityisen innokkaita neulojia tai virkkaajia, mutta esimerkiksi pipo tai isotöisempi viltti varmasti onnistuisivat. Sen sijaan ihailemme muiden tekemiä upeita villasukkia ja lapasia, kuten kuvassa olevat Anniinan äidin tekemät.

Askartele

kynttilöitä
heijastin
kirjanmerkki
hiusdonitsi / rusettiponkkari
korvikset
kuusenkoristeita

Kynttilöitä on helppo valaa valmismassasta. Säästä esimerkiksi käytettyjä lasipurkkeja tai metsästä kirppareilta vanhoja kahvikuppeja – vain mielikuvitus on rajana. Heijastimia tarvitsevat talviaikaan kaikki! Kurkkaa vaikka ohje sudenkorentoheijastimeen linkin takaa. Paljon lukevalle askartele kirjanmerkki ja asusteiden ystävälle hiusdonitsi, rusettiponkkari tai korvikset.

diy joululahjaideioita

Ompelua, kankaanpainantaa ja kirjontaa

essu
patakinnas
patalappu
meikkipussi
kassi
tilkkupeitto
painettu t-paita
tekstikirjailtu paita / tyynyliina / pyyhe
neulatyyny
patalappu
pannumyssy

Yksinkertaiset ompelutyöt ovat varmasti monelle tuttuja koulun käsityötunneilta. Essut ja pienet kassit ja pussit ovat helppoja ommella. Koristele esimerkiksi painamalla tai kirjomalla. Pienistä kangaspaloista voi tehdä monenlaisia tilkkutöitä, vaikka meikkipussin, neulatyynyn tai suurempitöisen tilkkupeiton.

Syötävää

raakasuklaata
keksejä
leipää

Syötävät lahjat ovat aina hyviä, koska ne eivät ainakaan jää nurkkiin pyörimään. Ja kuka nyt ei tykkäisi itse tehdystä suklaasta, kekseistä tai leivästä?

DIY kosmetiikkaa

saippua
huulikuorinta
vartalokuorinta
pyykinpesuaine

Kuorinnat, saippuat ja esimerkiksi pyykinpesuaine ovat käytännöllisiä lahjoja. Ne voi pakata nätisti ja vaikka lisätä eteerisillä öljyillä ihania tuoksuja.

Onko sinulla hyviä joululahjaideoita? Millaisia lahjoja aiot antaa?

– Anniina & Milja