Get the toolbox

Etiketit maustemyllyihin ja nyhtökaurapizza

etiketit maustemyllyihin

Suunnittelin ja printtasin yksinkertaiset etiketit maustemyllyihin. Halpojen suola- ja pippurimyllyjen ulkoasu päivittyi kertaheitolla, joten nyt näitä voi ehkä  jopa pitää esillä! Innostuin samalla testaamaan maustemyllyjä herkulliseen nyhtökaurapizzaan.

Vihdoin ja viimein sain päivitettyä meidän suola- ja pippurimyllyjen ulkoasut. Ehkä joskus ostan laadukkaammat myllyt, mutta toistaiseksi mennään näillä Rainbown muovisilla. Koska uudistuneita maustemyllyjä piti päästä heti testaamaan, päätin kokeilla niitä johonkin ruokaan. Jääkaapista löytyi sopivasti paketti nyhtökauraa maussa tomaatti-savupaprika-lehtipersilja. Ensimmäistä kertaa ikinä päädyin tekemään nyhtökaurapizzaa, josta tuli muuten tosi hyvää! Tästä syystä laitan reseptin jakoon.

Suunnittelin etiketit tosiaan Rainbown maustemyllyjen mukaan, mutta uskoisin, että ne sopivat myös muihin vastaavanlaisiin. Etiketeissä on hieman leikkausvaraa, jolloin niitä voi pienentää tarpeen tullen. Voit käydä printtaamassa etiketit maustemyllyihin täältä ja täältä.

etiketit maustemyllyihin

Resepti: Nyhtökaurapizza

Pizzapohja

(Ohje Soppa365:n sivuilta)

  • 2 dl vettä
  • ½ tuorehiiva
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl durum-jauhoja
  • 1 rkl öljyä

 

  • Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Sekoita jauhot seokseen. Alusta taikinaa 5 minuuttia. Lisää öljy ja vaivaa 5 minuuttia.
  • Peitä taikina liinalla ja kohota 30 minuuttia huoneenlämmössä.

 

Täytteet

  • 1 prk tomaattimurskaa / tomaattipyreetä
  • 1 pkt nyhtökauraa
  • tuoreita herkkusieniä
  • kirsikkatomaatteja
  • fetaa
  • juustoraastetta

 

  • Kauli taikina ohueksi ja aseta pellille tai pizzakivelle. Koska pizza paistetaan korkeassa lämpötilassa, jätin leivinpaperin pois, ettei se syty tuleen. Pesin pellin tästä syystä ennen käyttöä huolellisesti.
  • Levitä tomaattimurska taikinan päälle.
  • Sekoita pieni tilkka vettä nyhtökauraan ja levitä se pizzan päälle.
  • Lisää loput täytteet.
  • Lisää halutessasi vähän suolaa ja mustapippuria pizzan päälle.
  • Paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

 

etiketit maustemyllyihin

Siitä on tosi kauan aikaa, kun viimeksi olen tehnyt itse pizzaa. Yleensä pohja jää minulla liian vaaleaksi, paksuksi ja vähän kuivaksi. Paistoin tällä kertaa pizzan kiertoilmauunin alalämmössä, jolloin pohja paistui mukavan rapeaksi. Yllätyin myös siitä, että nyhtökaura sopii pizzaan näin hyvin. Lopputulos oli tosi maukas!

 

Oletko sinä tehnyt itse pizzaa? Mitkä ovat suosikkitäytteesi?

-Milja

Amerikkalainen herkku, banaanileipä

banaanileipä

Oletko törmännyt somessa kuviin banaanileivästä eli banana breadista? Minä törmäsin tähän herkullisen kuuloiseen välipalaan Instagrammissa ja oli pakko kokeilla itsekin. Banaanileipä on alun perin amerikkalainen leivonnainen, joka nimestään huolimatta on ehkä enemmänkin kakku kuin leipä.

Banaanileipään on hyvä käyttää mustuneet banaanit, ja muutkin ainesosat löytyvät ehkä jo valmiiksi kaapista. Ihanan mehevän leivonnaisen voi maustaa eri tavoin. Halutessaan siihen voi lisätä vaikkapa kardemummaa, kanelia, inkivääriä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja… Mitä päälle sitten? Olen kokeillut niin hilloa, juustoa kuin maapähkinävoitakin. Paras levite tähän mennessä on tainnut olla kuitenkin Nutella… Mutta se sopiikin kaiken kanssa 😉

Banaanileipä

Resepti on mukailtu Myllyn parhaan ohjeesta.

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 dl voisulaa
4 banaania
1 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa

Sulata voi ja soseuta kolme banaania esimerkiksi tehosekoittimessa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voi, banaanisose, jogurtti ja kananmunat kuiviin aineisiin. Laita leivinpaperi leipävuokaan ja kaada taikina siihen. Leikkaa jäljellä oleva banaani pituussuunnassa kahtia ja lisää taikinan pinnalle koristeeksi. Paista 175 asteessa noin tunti.

Helppoa kuin mikä! Ja tätä voikin sitten syödä aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi – ja ehkä lounaaksikin jos olet ruokatottumuksiltasi kuten minä. Banaanileipä on parasta vähän tai kokonaan jäähtyneenä.

Oletko kokeillut banaanileipää? Ja hei, jaa parhaat päälliset kommenttiboksiin!

– Anniina

Pääsiäisteemaiset suklaamuffinit

suklaamuffinit

Herkut ovat mielestäni yksi parhaista asioista pääsiäisessä. Parasta on myös se, että kaiken voi muuttaa puputeemaiseksi!

Tarjoilen monesti juhlissa mokkapaloja, suklaakakkua tai suklaamuffineja. Vaikka en ole kovin kummoinen leipuri, saan vierailta välillä kehuja onnistuneista suklaajutuista. Onnistumiseni salaisuus on, että teen leipomukseni lähes aina samalla reseptillä. Tällä kertaa halusin leipoa jotain pääsiäiseen liittyvää, joten leivoin pääsiäisaiheiset suklaamuffinit luottoreseptilläni.

Pääsiäismuffineissa koristeet ovat tärkeässä roolissa. Minä kuorrutin suklaamuffinit valkosuklaakuorrutteella, suklaarakeilla ja pienillä suklaapupuilla. Pienet suklaapuput löysin Lidlistä, niitä oli paketissa muistaakseni viisi kappaletta.

 

suklaamuffinit

suklaamuffinit

Suklaamuffinit (n. 20 kpl)

2 kpl kananmunia
2,5 dl sokeria
150 g voita
1,5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute:

200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
1 dl tomusokeria

Tee näin:

Muffinit:

1.Vaahdota kananmunat ja sokeri.

2. Mittaa kuivat aineet kulhoon, sekoita hyvin.

3. Sekoita kuivat aineet ja 1,5 dl maitoa kananmuna-sokerivaahtoon.

4. Sulata voi ja lisää se taikinaan.

5. Jaa taikina muffinivuokiin. Kannattaa laittaa kaksi vuokaa päällekkäin, jotta kakut ei levähdä uunissa!
P
aista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

6. Anna muffinien jäähtyä ennen kuin lisäät kuorrutteen.  Koristele lopuksi suklaarakeilla ja suklaapupuilla. Päälle voi myös raastaa suklaata.

Kuorrute:

1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa.

2. Vatkaa voi, tomusokeri ja tuorejuusto.

3. Lisää seokseen hieman jäähtynyt valkosuklaa ja sekoita.

Kannattaa laittaa kuorrute hetkeksi jääkaappiin ennen koristelua. Itse pidin ehkä vartin, mutta olisi voinut olla reippaasti puolikin tuntia, sillä kuorrute jäi hieman liian notkeaksi.
suklaamuffinit

 

Tarkoituksenani oli tehdä muffineihin sellainen muhkea kuppikakkukuorrutus, mutta pakastepussilla kuorruttaminen oli haastavaa (en omista pursotinta). Vaikka kuorrute ei onnistunutkaan suunnitelmieni mukaan, tuli näistä muffineista todella hyviä! Ne myös kohosivat uunissa kuohkeiksi.

 

Millaisia herkkuja ajattelit leipoa pääsiäisenä? Onko sinulla jokin luottoresepti, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa?

– Milja