Mistä saan blogipostausideoita?
Vaikka kirjoittaisitkin aiheesta, jota kohtaan tunnet suurta intohimoa, saattaa toisinaan tuntua siltä, että hyvät postausideat juoksevat suorastaan k
Blogin luominen
Blogi on harrastuksena monin tavoin kiehtova ja mielenkiintoinen, mutta ennen kuin blogiharrastuksessa pääsee kunnolla alkuun, pitää tietysti luoda om
Minkä aiheen ympärille rakentaisin blogini?
Blogin aiheen valitseminen on yksi tärkeimmistä asioista aloittaessasi uuden blogin. Tuoreen blogin aiheen valinnassa ovatkin hyvät vinkit tarpeen. Tä
Miten perustetaan ammattimainen blogi?
Suomessa ei ole kovinkaan paljoa ammattimaisia bloggaajia, jotka voisivat elättää itsensä kokonaan blogia pitämällä. Blogista voi kyllä saada melko he
Voiko Suomessa elää bloggaamalla?
Vain harva bloggaaja pystyy Suomessa elämättämään itsensä pelkästään bloggaamalla, mutta pieniä lisätuloja blogista voi toki saada. Toisaalta maailmal
Hyvä blogi sisältää mielenkiintoista luettavaa
On oikeastaan aivan itsestään selvää, että hyvän blogin tulee sisältää mielenkiintoista ja lukijaa hyödyttävää luettavaa. Koska netti on pullollaan er
Kauniit kuvat erottuvat
Bloggaaminen ei ole vain kirjoittamista. Toisinaan saatetaan unohtaa, että yleensä hyvä blogi on hyvän tekstin ja hyvien kuvien saumaton yhdistelmä, j
Kuinka saan uudelle blogilleni lukijoita?
Some- ja blogimaailmaan liittyy paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, mikä ei ole aivan sitä miltä näyttää. Esimerkiksi Lola Odusoga on kritisoin